ompas pitkä aika viime kirjoituksesta...

Se on jännä, kun kirjoittaminen on aina auttanut oloani, mutta nyt se ei meinaa enää onnistua :( ei oikein aina tiedä miten ajatukset järjestäis..

Se mies kävi ja sen takia olen ihan romuna. Aargh. Se sitten sai murjottua kaiken mun hyvä äiti-olon johonkin maanrakoon, arvostelemalla kaikkea ja sanomalla miten mun pitäis asiat tehdä, epäsuorasti ilmaistuna Pojusta ei tule yhtään mitään jos mun kans elää näin.
Joo,mä tiiän,ettei mun pitäis kuunnella mutta.. ei sille voi vaan mitään. Ne sen puheet tunki vaan korvasta sisään eikä löytänyt reittiä ulos, ja siellä ne nyt kalvaa.

Muutenkin tuntuu ettei mistään tuu mitään. Mun arvostus mua itseäni kohtaan on hävinnyt myös tyystin, kiitos ihmisten ketkä ei osaa tehdä mitään muuta kun mustamaalata toisia ja sit niitä kuulee itekki et mitä itsestä on puhuttu ja siinäpä sitä sitten onkin.
Pahinta ihmisistä tuntuu olevan, kun mun parhaat ystävät on poikia, ja ei ihmiset näköjään tajua että tytöt ja pojat voi oikeasti olla vain kavereita.

Onneks me saatiin viime viikolla olla 4 ihanaa päivää mun porukoitten luona. Pikkuhiljaa äidin "uus mies" alkaa tuntumaan mulle vihdoinkin sellaiselta isähahmolta, johan se on 11 vuotta meillä asunutkin :'D

täytyypäs jatkaa kohta,puhelin soi :)

pää hajoaaa!!!!!!!!! en jaksa enää.

johanna kurkela- ehkä ensi elämässä

huuhhuh

Jopas on taas ollu vilinätä. Viime viikolla käytiin teipauttaa Pojun kans sen kulma, se onnistu hienosti kaatumaan sohvan käsinojaa päin. voi hitto miten säikähdin!


Viikonloppuna käytiin kaverin ja sen muksun kanssa Ähtärin eläinpuistossa,ja oltiin siellä leirintäalueella mökissä yö. oli ihan mielenkiintonen reissu :)

Muuten päivät onki menny rannalla istuen ja leikkien tai kotona siivoillen.

Jännittää vähän sen miehen tulo. Ollaan nyt viikonlopun ja alkuviikon aikana puhuttu puhelimessa jonku verran, ja ihan samalla aaltopituudella tunnutaan olevan kaikesta, mut kattoo nyt.
Siihen vois melkein ihastua.

Nää ystävyysasiat vaivaa vieläkin,mut ÄH, en jaksa.