Sunnuntaita.

Mulla oli äsken pää täynnä asiaa mitä piti kirjoittaa mut arvatkaa vaan,onko enää?

Mun pepperonipaprika kukkii :) tuskinpa siitä mitään satoa tulee mutta kukkii kuitenkin,se nyt lähinnä oli sellainen kokeilu et voiko siitä oikeasti jotai tulla. tosin ne alko kasvamaan vasta heinäkuussa kunnolla,vaikka kylvin ne siemenet jo toukokuussa,mut toi poju piti huolen et kaikki mitä ämpäriin tulee,niin häviääkin..:D

mut ei se mitään,kiva kun aksvaa edes jotain parvekkeella. Yleensä mulla on ollut tomaattia ja mansikoita mut tänä vuona en niitä laittanut ollenkaan.

ja sit tein vähän hyvän löydön yks päivä. voi juku. Torstaina kävin kaverin ja veljen tyttöystävän kanssa kaupungissa shoppailee, löysin spirit storesta 7€:lla kengät.



Kuva on aika huono,mutta jospas siitä jotain tolkkua saisi :) noi on musta aika ihanat, varsinkin noi ketjut tuolla takana on kiva yksityiskohta.

ja löysinhän mä pojulle sellasen lippahatun syksyksi,ja muumitoppahatun talveksi :)
ne tosin ostin kirpputorilta mut ei se mitää :)

Me aletaan pikkuhiljaa parantumaan kunnolla,jee.

Mun tekis mieli lähteä jo töihin,mutta en mä tiedä onko mun vielä järkeä lähteä, en periaatteessa voita siinä mitään. paitsi sen että saisin oikeesti tehdä jotain muuta kun istua kotosalla.. mut riittääkö se, jos tulot ei paljon suurene,mutta menot suurenis kyllä? :D
noh, täytyy vielä miettiä.

Ja vähän tätä ystävä asiaakin.. vähän mua alkaa oikeasti ketuttamaaa tää mun entinen "parasystävä", nykyään "kaveri"... sillon meidän eron aikaanhan se lupas tulla vahtimaan pojua ihan millon vain apua tarvitsen, ja kyllä se kerran olikin 15min, pojun kanssa,kun kävin kelalla. mut sehä on alko seurustelemaan samoihin aikoihin,ja tuli siihen tulokseen että hän ei kavereita tarvitse, eikä siitä ole sen jälkeen kuullut mitään. kaikki meidän yhteydenpito tapahtuu mun puolelta. Joo mä tiedän, silläkin on ollut rankkaa, mutta ei se tunnu sitä tajuavan,(vaikka suoraan olen sanonut) että jos se meille tulee niin ei meidän tarvitse puhua vain surullisista asioista, vaan jostai iloisista ja tukea sillälailla toisiamme.
mutta ei. viime viikolla soitin ja pyysin kahville, lupasi tulla mutta ei näkynyt. saman puhelun aikana kysyin,että voisiko hän tulla joku päivä meille vajaaks tunniks vahtimaan pojua, jos varaisin vihdoin gynekologille ajan (pitäny varata 3kk) ja vastaus oli JOO TOTTAKAI TUUN. perään tuli viesti et en muute tulekkaan, et miks pyydät mua aina vaan lapsenvahdiks?! siis mitä kettua?!?!?! minkä takia itse on sanonut että voi ja haluaa olla pojun kanssa. Ja hän hyvin tietää,että mulla ei ole ketään kuka viikolla voisi pojua katsoa, ja hän istuu työttömänä kotona niin luulisi että aikaa riittäisi myös siltä poikaystävältä muille.
Ja ei sillä, en mä nyt sitä vain lapsenvahdiks halua, jos ei tule ni ei tule, no can do, mutta tässä asiassa mua ärsyttää eniten toi,et miks pitää luvata, jos ei edes halua? miksei sanonut puhelimessa suoraan ettei halua tulla? argh.
mut nyt pääätin että anti olla,en ala kenenkään perässä roikkumaan, ottakoon sit yhteyttä kun/jos kiinnostaa.